Joulu on taas?

Joulupukin pajassa on ollut jo pientä sutinaa ja siinä lomassa ovat tädit ehtineet syödä ensimmäiset joulutortut. Tosin omenahillolla, josta ei kuitenkaan tullut luumulle vakavastiotettavaa haastajaa.

Viikon Jamie – Osa 2

Työkiireistä, krapulasta ja orastavasta flunssasta johtuen menin siitä missä aita oli matalin ja valitsin viikon Jamieksi couscous-salaatin. Valinta on kuitenkin siltä osin täysin perusteltu, että tarkoituksenani on ollut jo pidempään huventaa kaappiin jostain syystä kertynyttä couscousvarantoa. Tämän tyyppistä salaattia olen siis tehnyt ennenkin, mutta en niin että couscous-suurimoita ei keitetä. Näppärästi ne kuitenkin valmistuivat vain turvottamalla! Ja täytyy myös mainita, että kuului tähän edes vähän yrittämistä, kun tomaatit piti kaltata ja paprikat paahtaa kuorimista varten. En kyllä ihan täysin ymmärrä miksi Jamie haluaaa näin aina tehdä, etenkin se paprikoiden operoiminen on vähän turhan hankalaa, mielestäni.

Salaatista tuli hyvää, ja veikkaanpa että maku on vielä paremmin kohdallaan huomenna, kun se on ehtinyt kunnolla maustua. Mikä on vain hyvä asia, sillä satsista riittää koko viikon iltapalaksi.

Peruspipo

“Kuinka kudotaan pipo?”.

Joku oli blogiimme tällä haulla päätynyt, ja ajattelin että on paikallaan vastata kysymykseen. Neuleohjeen kirjoittaminen tuntui hankalalta, ja keskustelimmekin asiasta tätien kesken. Huomasimme että olemme molemmat “musta tuntuu” -neulojia. Tiedättehän, “musta tuntuu että mulla on nyt tarpeeksi silmukoita”, “musta tuntuu että nyt on hyvä hetki kaventaa”. Niinpä moni neuletyö tulee aloitettua ainakin kolmesti.

“Musta tuntuu että tästä tulee nyt liian iso.”

“Musta tuntuu että nyt tää on liian pieni.”

“No nyt musta ainakin tuntuu että tää on liian iso!”

Tämä ei ehkä ole tehokkain tapa neuloa, mutta jos ei ole kiire niin oikeasti varmaan se stressittömin. Lisäksi kun tarpeeksi monesti purkaa sukkia, niin oppii jo arvaamaan hyvän määrän aloitussilmukoita.

Tapasin siis muutama viikko sitten pitkästä aikaa ystävääni, jota halusin lahjoa jotenkin - monet synttärit ja joulut on jäänyt juhlistamatta. Halusin tehdä jotakin itse ja lisäksi tämän jonkin piti valmistua yhdessä illassa. Aloitin pipon kutomisen illalla yhdeksän jälkeen. Kudoin muutaman tunnin ja menin nukkumaan kun kavennuksia oli vielä vähän jäljellä. Tein ne loppuun aamulla, ja sanoisin että pipoon meni kaikkineen aikaa kolmisen tuntia.

Ohessa “musta tuntuu” -ohje

Lanka: Novita Luxury Stone ( sävyt 009 ja 063)

Puikot: 5 mm sukkapuikot (bambu)

Loin vaaleammalla värillä 88 aloitussilmukkaa ja jaoin ne tasan neljälle puikolle (22 silmukkaa/puikko).

Kudoin 2 oikein, 2 nurin joustinneuletta nelisen senttiä jonka jälkeen vaihdoin langan tummempaan. Neuloen aina oikein tein aina kaksi kerrosta/väri ja sitten vaihdoin. Koska tein kapeaa raitaa en katkaissut toista lankaa vaan nostin sen vain kerrosten välissä käyttämäni langan yli jolloin se kivasti kulki mukana ja pipon sisäpuolestakin tuli oikein siisti. (“Musta tuntuu että tämmöinen kapea raita on aika siistiä”)

Aloitin kavennukset melko myöhään, ja tein ne tiheään. Näin pipoon tuli mukavan pyöreä malli. Pipo on nyt jo ystävälläni eikä tarkkoja mittoja tullut otettua mutta aloitin tosiaan kavennukset kun pipoa sovittaessa päästä näkyi vain päälaki. (“Musta tuntuu että nyt mä haluan kaventaa.”)

Kavensin Neiti Mintulta oppimallani tavalla, eli 2 kertaa jokaisella puikolla, aina puikon keskellä ja lopussa, jolloin joka kierroksella kavennusten välinen silmukkamäärä vähenee yhdellä.  Kavennuskerrosten väliset kerrokset katsoin sen mukaan miten pipo tuntui päähän sopivan ja silmään näytti hyvältä. (“Musta tuntuu että nyt tää kapenee kivasti!”)

Kavennukset:

-ensimmäisellä kavennuskerroksella kudoin 9 oikein, 2 oikein yhteen, yhdeksän oikein, 2 oikein yhteen (toistetaan kerroksen loppuun)

-kaksi kerrosta väliä ilman kavennuksia

-toisella kavennuskerroksella 8 oikein, 2 oikein yhteen, 8 oikein, 2 oikein yhteen (toistetaan kerroksen loppuun)

-kaksi kerrosta väliä ilman kavennuksia

-kolmannella kavennuskerroksella 7 oikein, 2 oikein yhteen, 7 oikein, 2 oikein yhteen (toistetaan kerroksen loppuun)

-tästä eteenpäin tein kavennuskerrosten välissä vain yhden välikerroksen, ja joka kavennuskerroksen jälkeen silmukoita on kavennusten välissä 1 vähemmän. Kun silmukoita oli jäljellä 2/puikko, katkaisin langan ja vedin sen silmukoiden läpi ja päättelin langat.

Lopputulos:

Pinnalla: Ruokahaasteet

Edellisessä merkinnässä esitelty Gourmet-kerho ei voinut mitenkään ohittaa elokuvaa Julie & Julia. Vaikkei se elokuvana varsinaisesti sykähdyttänytkään, sai se aikaan todellisen ryhtiliikkeen, jos ei jopa pienmuotoisen elämänmuutoksen orastavaa kolmenkympin kriisiä potevissa kerholaisissa. Elokuvan, joka perustuu tositapahtumiin, idea lyhykäisyydessään on se, että eräs elämäänsä sisältöä kaipaava nuori nainen päättää kokata vuodessa kaikki 524 reseptiä Julia Childin kirjasta Mastering the Art of French Cooking. Voinette arvata, että elokuvan katsottuamme meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin keksiä itsellemme omat ruokahaasteet.

Kerhokollegani, jonka ruuanlaiton haastavuustason määrittelisin pari yksikköä omani yläpuolelle, päätyi pitkän ja tuskaisen harkinnan jälkeen seuraavaan: Hän missionsa, joka myöhemmin sai työnimen “Gloriaa elämääni!”, pitää sisällään Glorian ensimmäisen ruokakirjan läpikokkaamisen ennen kuin kokki itse täyttää 30 vuotta. Numeroina se tarkoittaa 208 reseptiä 101 viikossa. Projektista voi sanoa vielä sen verran, että se on lähtenyt lupaavasti käyntiin kalaliemen keittelyllä, ja reseptejä on enää jäljellä 206. Luvassa seuraavan vajaan kahden vuoden aikana on ainakin hummeria, kateenkorvia, munuaisia sekä maksaa. Haasteita hankintapuolella tuovat myös vasikan luuydin, riekko ja jostain pitäisi löytää jauhosavikkaitakin muhennosta varten. Uskon pääseväni itsekin testaamaan jotain näistä, ja tuskin maltan odottaa! Projektin etenemistä voit seurata täältä.

Itse en uskaltanut ottaa ihan yhtä sisällöllisesti ja ajankäytöllisesti haastavaa missiota. Yleisen haltuunoton tarpeessa olevaan elämääni saisi kuitenkin kuulua jatkossa enemmän ruuanlaittoa, joten päädyin velvoittamaan itseni kokkaamaan kerran viikossa jotain Jamie Oliverin kirjasta Alaston kokki seuraavan vuoden ajan. Vapaaehtoisia kaivataan ruokaseuraksi!

Projekti polkaistiin käyntiin tänään. Olkaa hyvät, Pappardellea metsäsienien kera sekä paahdettuja hedelmiä mascarponekreemin kanssa!

p.s. Jos täällä päin liikuskelee tonttuja, niin joulupukille terveiset että pastakone ois tosi jees. Muuten jää nuo loput pastareseptit kyllä testaamatta. Onneksi tämän päiväisellä lounasseurallani on hyväkuntoinen purukalusto ja ymmärtäväinen mieli.

Gourmet-kerho

Syyskuussa 2006 sai alkunsa kahden naisen ruokakerho. Kerhon lyhyt ja ytimekäs toiminta-ajatus on se, että kumpikin kerholainen vuorollaan kutsuu toisen kerhon jäsenen kotiinsa ja valmistaa hänelle (vähintään) kolmen ruokalajin aterian. Idea on yksikertaisuudessaan nerokas, vai mitä sanotte? Parhainta on tietysti se, kun saa mennä valmiiseen, kauniisti katettuun pöytään ja eteen ilmestyy aina jotain yllätävää ja useimmiten äärimmäisen herkullista. Omalla kokkausvuorolla parasta on itsensä haastaminen, tarkoituksena kun ei ole kokkailla mitään tuttua ja turvallista. Kömmähdyksiäkin on matkalle sattunut, niistä kolme neljästä allekirjoittaneen keittiössä. Lisäksi on mainittava, että kerhotoimintaan on ajoittain sotkettu myös kulttuuria, eli elokuvissa on käyty. Kumpikaan meistä ei varmasti tule koskaan unohtamaan päivää, jolloin Nicholas Cagen pää syttyi tuleen. Sanon tämän kaikella rakkaudella Jenni, kaikilla meillä on heikkoutemme.

Keitettyä mustajuurta sitruuna-valkoviinikastikkeessa

Alkupaloina on maisteltu monenmoisia keittoja (Tom Yum, Miso..) ja salaatteja (mansikka-machego, lohi-wasabi-retiisi..), simpukoita, voikukkaa…

Luumukuorrutettu possunkylki  punakaalihöystön kurkkupikkelsin kera

Pääruokana olemme herkutelleet karitsan kyljyksillä, kalkkunaleikkeillä, naudan paistilla, possulla, ahvenilla, hauella, silakoilla, nieriällä, siialla, lohella ja tonnikalalla. Höysteenä on ollut muun muassa nokkosrisottoa, selleripyrettä, yrttimarinoituja fenkoleita, appelsiini-bataatteja ja kardemumma-punajuuria sekä couscoussalaattia. Etnisemmästä, ja vähän epäonnisemmasta kategoriasta mainittakoon Pad Thai, Palak paneer ja suklainen chili con carne.

Basilikajäätelöä

Jälkiruokalautasillemme on päätynyt mm. ricottapannukakut, omena-pähkinä struudeli, persikkaa coca cola -kastikkeessa, tarte tatin ja sitruuna-mantelipiiras.

Berlin on my mind.

Viikonlopun teemaksi on nähtävästi muodostunut Berliini ja hyvä ruoka. Perjantaina oli Korjaamo Shopin avajaiset, joista mukaan tarttuivat Mondon Berliini ja New York -oppaat. Barcelonakin oli ostoslistalla, mutta sitä ei ollut saatavilla. Lauantaina taasen kokoontui kahden naisen Gourmet-kerho, josta lisää myöhemmin, ja kerhokokoontuminen päättyi sunnuntain aamiaiseen Siltasessa. Sattumalta paikan kolmesta aamiaisvaihtoehdosta “Barcelona” oli poistunut listalta (tämä kaiketi tulkittava jo jonkilaiseksi korkeamman tahon viestinnäksi?), joten molempien kerholaisten valinta oli “Berlin”. Kuva puhukoon puolestaan. Nyt on masu aika pinkeänä. Gourmer-kerhon toinen osapuoli (joka valitettavasti ei ole allekirjoittanut) onkin lähdössä Berliiniin joulumarkkinoiden aikaan. Tästä olen hiukan kade. Kaipaisivatkohan kolmatta pyörää?

Kiehtova Kilta

Tädit ystävineen juhlivat taannoin polttareita. Ihaniin polttareihin oli joko tarkoituksella tai sattumalta muodostunut teemaksi mummoilu. Päähieronnan sekä Martta-ravintolassa nautitun erinomaisen lounaan jälkeen tätien matka veikin Kehrääjien Killan hoiviin. Kiltalaiset opettivat tädit kehräämään!

Kutominen itsessään on minulle kuin meditointia. Kutoessa rauhoitun, keskityn, mieli kirkastuu ja huolet kaikkoavat. Omin käsin tekeminen itsessään riittää, usein lopputulos on minulle sivuseikka. Kehräämiseen pätee sama laki. Kädet tekevät, mieli lepää. Käsittelemätön villa tuoksuu hyvältä ja tuntuu ihanan rasvaiselta. Itse kehrätty lankamytty näyttää kämmenellä isoltakin aarteelta, vaikka samalla tietää että saadakseen tarpeeksi lankaa edes lapaseen kehräisi tällä vauhdilla vuoden.

Värttinä on yksinkertaisuudessaan kaunis ja hämmästyttävä työkalu, ja tämä tätipä sai sellaisen mukaan muistoksi hienosta päivästä. Uutta taitoa ei ole sen koommin harjoiteltu, koska villan karstaamiseen ei ole välineitä löytynyt (pidän silmiä auki kirppareilla).

Killan naiset tekivät myös vaikutuksen. Suosittelen tutustumista yhdistyksen toimintaan. Liittykää mukaan jos käsityöt kiinnostavat! Saimme sen käsityksen että uudet jäsenet otetaan avosylin vastaan ja toiminta on monipuolista!

ps. kutomisen ihanuudesta kirjoittaa ihanasti Eltsu odotusblogissaan! Samalla käynnillä saat ohjeet pieniin villasukkiin.

Häpeilemätöntä fanitusta

Tästä tulee taas tällainen “aikuisen naisen fanitus” -postaus. Laitan kardemummakahvin tippumaan ja koitan saada rutistettua koneelle sen mielessä aaltoilee.

Lempikirjailijani on Neil Gaiman. Hän ei ole tämän kirjoituksen aiheena vaan ansaitsee omansa. Lahjakas ja monipuolinen Neil kuitenkin tunnusti jokin aika sitten seurustelevansa neiti Amanda Palmerin kanssa. Nimi oli minulle täysin vieras joten googletin. Amanda on vaikuttanut aikaisemmin The Dresden Dolls -yhtyeessä ja julkaissut sittemmin soololevyn Who Killed Amanda Palmer. Suoritin myös kuvahaun.

(lähde)

Kolahti ja kovaa. Kelkka lähti nopeasti käsistä. Kolme The Dresden Dolls -levyä ja Amandan soololevy myöhemmin tilasin netistä levyä tukevan kirjan (‘Who Killed Amanda Palmer’) jossa tarinat ovat Neil Gaimanin käsialaa ja kuvissa Amanda on kuollut.

(lähde)

Kirja ei ollut vielä kolahtanut postiluukusta kun varasin lipun Amandan keikalle – Lontooseen. Mukana matkusti koko perhe mutta keikalle menin yksin. Tämä on virallisesti ehkä pöhköintä mitä olen tehnyt – en ole aikaisemmin matkustanut bändin perässä Pasilaa pidemmälle.

Jonottaessani keikalle Amandan katujoukot jakoivat jonolle kukkia ja halauksia, viihdyttivät joukkoja käsinukeilla ja näyttävällä pukeutumisellaan. Eläviä patsaitakin näkyi seassa. Kävipä paikalla ajelemassa pianokin.

Vanhassa pienessä kirkossa istuttiin selät suorina ja monella näytti olevan kädetkin ristissä. Siitä huolimatta keikka oli paras jolla olen koskaan ollut. Amandan oma, monipuolinen tuotanto yhdistyi covereihin, yleisö osallistui mm. toivomalla kappaleita ja kertomalla Amandalle sanat kun ne unohtuivat. Esiintyjänä neiti Palmer on ainutlaatuinen; lämmin, helposti lähestyttävä, huumorintajuinen ja välitön. Ja niin suloinen!

Keikan jälkeen Neil ja Amanda kävelivät mutkattomasti jakamaan nimikirjoituksia ja juttelemaan yleisön kanssa. Edessäni istui lempikirjailijani ja uusin musiikillinen hurahdukseni käsikkäin. En ole koskaan metsästänyt nimikirjoituksia (harkitsin sitä viimeksi kun näin että Eeva Kilpi luki runojaan Helsingissä mutta jänistin) mutta nyt ne oli pakko saada. Kävelin kirkosta ulos sydän läikähdellen kirjaani halaten.

Fanityttö minussa on herännyt. Haluan rintamerkin, haluan hihanauhan, haluan lisää t-paitoja! Haluan nousta barrikadeille, haluan raidalliset polvisukat, haluan Amandan Suomeen!

Amandan musiikki on monipuolista. On vaikea päättää mitä kappaleita ihmisille soittaisi, jos tilaisuuksia ei ole montaa. ‘Astronaut’ on parhaillaan kuunneltuna täysillä voluumeilla.

Ja tässä ‘Blake Says’ livenä:

Lopetetaan Dresden Dollsien kappaleeseen ‘Sing’

Lontoossa taaperon kanssa

Neljän vuoden jälkeen vierailin jälleen lempikaupungissani Lontoossa. Kaupunki on ihana kuten ennenkin mutta yksi asia on muuttunut; minulla on nyt lapsi. Moni niistä asioista jotka tekevät Lontoosta persoonallisen, tunnelmallisen ja ihanan, tekevät siitä samalla todella hankalan lapsiperheille. Kaikki ne ihanat vanhat metroasemat mosaiikkiportaineen (ilman hissejä), kaikki ne ihanat pikkuiset (ahtaat) putiikit, kaikki ne (täydet) kaksikerroksiset punaiset bussit. Kaupungin ravintoloissa ei suinkaan kaikissa ollut esimerkiksi syöttötuoleja saatika lapsille syötettävää ruokaa. Ihanan poikkeuksen muodostikin vanha suosikkiravintolani Wagamama. Kensington High Streetin Wagamamaan pääsee hissillä, siellä on tilaa rattaille, siellä on syöttötuoleja, siellä on lapsille oma lista jolla on edullisia, monipuolisia ja hauskoja ruokia, siellä jaetaan piirrustustehtäviä ja liidut… Pikkumies viihtyi ja söi hyvällä ruokahalulla.

Erityisen hyvin ruoka maistui kuitenkin vanhemmille, Wagamama ei petä.

Kensington High Streetillä sijaitsi myös toinen pelastaja, Whole Foods. Whole Foodsia olen rakastanut aikaisemmin New Yorkissa, ja nyt se oli todellakin arvokas paikka. Whole Foodsista haettiin pikkumiehelle herkullista noutoruokaa, herkkusieniä, ruskeaa riisiä, erilaisia pastoja ja kasvisruokia. Runsaista ja houkuttelevista valikoimista valikoidaan rasiaan mitä halutaan, ja maksetaan sitten painon mukaan. Yläkerrasta sai erilaisia lämpimiä ruokia, alakerrassa oli valikoima joka jättää Stockan Herkun varjoonsa mennen tullen. Äidin suosikiksi muodostui paikan sitruunavalkosuklaakeksit jotka sulivat suussa.

Whole Foodsista ostettuja eväitä olikin mukava mennä syömään johonkin Lontoon lukuisista viehättävistä puistoista. Yksi reissun kohokohtia oli kun jälkikasvu juoksi riemusta kiljahdellen Holland Parkissa ja keräsi maasta kastanjoita. Samaisessa puistossa oli myös kiva leikkipuisto jossa viihdyttiin.

Viimeinen vinkki: Lontoossa olin ensimmäistä kertaa ehkä ikinä yleisessä, ilmaisessa vessassa jossa ei haissut pissa ja jossa ilmeisesti siivooja käy joka tunti. Näitä vessoja (ja vaipanvaihtoon hyvät tilat) löytyi melkein joka puistosta.

Satunnaiseriä

Tältä näytti tätien kahvipöytä useampi viikko sitten. Sattuipa pakastimen ovea toiveekkaasti raottaessani silmään vielä jäljellä olevat pari pussia tätä satoa. Saa kai sunnuntain kunniaksi sulattaa muutaman pullan, vaikka olisi jo päiväkodin myyjäisissä syönyt yhden Prinsessaleivoksen?