Crush

heinäkuu 21, 2008

En muista että olisin nuorempana ollut koskaan ihastunut esimerkiksi Beverly Hills 90210:n poikiin, tai muihinkaan kuvitteellisiin tv-hahmoihin. Tuntui kummalta kun muut ikäiseni suu vaahdossa ihastelivat Brandonia – haloo, ei se ole mikään oikea ihminen! Tuntuukin siis hassulta että olen nyt, kypsällä iällä, haksahtanut en vain yhteen vaan kahteen täysin fiktiiviseen henkilöön.

Ensin tuli Dr. House. 

Kuinka kukaan voi vastustaa noita sinisiä silmiä, terävää älyä, kuivaa huumorintajua, motskaria ja kävelykeppiä! Lisäksi House on sisustanut asuntonsa ihanasti (ja kaikki tiedämme että sisustava mies on herkkä, luonnollisesti) ja ei unohdeta että House on samalla ehkä maailman nerokkain lääkäri. Ei hullumpaa, ei lainkaan. Edelleenkin Gregory on sydämeni valittu, mutta meitä ei ole tarkoitettu yhteen. 

 

 

Yhteistä tulevaisuutta tuskin on myöskään Gil Grissomin kanssa. Rakkauteni Grissomiin on kasvanut ajan kanssa, ja pienen itsetutkiskelun jälkeen huomaan että jokseenkin samaa tahtia kuin Grissomin parta. Okei, tykkään parrakkaista miehistä. Lisäksi Grissom vaan on niin ihku. Se tykkää eläimistä (no, siis hyönteisistä ja koppakuoriaisista, mutta kuitenkin), se lukee paljon (vaikkakin kieltämättä outojakin juttuja) ja suhtautuu työhönsä intohimoisesti. Pitkään aikaan ei mikään televisioon liittyvä uutinen ole liikuttanut samalla tavalla kun uutinen siitä että Grissomia esittävä näyttelijä lopettaa C.S.I-pestinsä.

 

Californicationin ensimmäinen kausi oli liian lyhyt syvän rakkauden syttymiseen, mutta kolmanneksi lyhyelle listalle oli jo kiipeämässä Hank Moody. 

Onneksi oikeassa elämässä valitsen miehet paremmin, koska näyttää siltä että mun maku kuvitteellisissa miehissä ei ole sieltä varmimmasta päästä.

Yksi vastaus kirjoitukseen “Crush”

  1. neitiminttu sanoi

    Oi voi, ei ole BH90210:n voittanutta! Koska jo silloin pojat piti jakaa kavereiden kesken, voidaanko nyt sopia ihan sovussa että Moody on minun ja sinä saat vaikka molemmat listan kärkisijoilta? Vai osattaisko me näin aikuisiällä tykätä sovussa samasta miehestä ;)

Jätä kommentti