Viime kesänä rakastuin yllätyksekseni pelargonioihin. Ne koristivat rappusia ja kuistia kesän, ja syksyn tullen ei tehnyt mieli viedä raatoja kompostiin. Äitini ohjein kokosin ne pahvilaatikkoon ja vein kellariin. Kastelin aluksi niukasti ja sitten en lainkaan. Lämpötila kellarissa oli parhaillaan (tai pahimmillaan) +2. Yllätys oli suuri kun kevään tullessa ruukkujen raadoista puski kalpeaa uutta lehteä. Konsultoin taas äitiäni ja nostin ruukut kuistille, vaihdoin mullat osittain uusiksi, leikkasin varret lyhyiksi ja aloitin kastelun. Kastelin ensin varovasti ja lisäsin kastelukertoja niin että multa oli tuoretta ja kosteaa noin viikossa. Laitoin ruukkuihin kukkiville kasveille tarkoitetut ravinnepuikot. Aluksi näytti siltä että pelargoniat kuolivat tähän käsittelyyn, mutta vähitellen uusia lehtiä alkoi taas ilmestyä. Odotan enää yhden surkian näköisen rassukan heräämistä eloon, mutta muuten lehtiä on jo ihan kivasti. Jos selviävät ensi talvestakin, vaihdan isommat ruukut seuraavana keväänä.
Uusiakin pelargonioita piti tietysti kuistille ostaa. Niitä vahtii äkäinen valkoinen kissa.
Ei nyt mietitä sitä että kuistin ikkunat kaipaavat pikaista pesemistä.
Täti Moonikan Majatalo 