Onnistunut talvehtiminen

Viime kesänä rakastuin yllätyksekseni pelargonioihin. Ne koristivat rappusia ja kuistia kesän, ja syksyn tullen ei tehnyt mieli viedä raatoja kompostiin. Äitini ohjein kokosin ne pahvilaatikkoon ja vein kellariin. Kastelin aluksi niukasti ja sitten en lainkaan. Lämpötila kellarissa oli parhaillaan  (tai pahimmillaan) +2. Yllätys oli suuri kun kevään tullessa ruukkujen raadoista puski kalpeaa uutta lehteä. Konsultoin taas äitiäni ja nostin ruukut kuistille, vaihdoin mullat osittain uusiksi, leikkasin varret lyhyiksi ja aloitin kastelun. Kastelin ensin varovasti ja lisäsin kastelukertoja niin että multa oli tuoretta ja kosteaa noin viikossa. Laitoin ruukkuihin kukkiville kasveille tarkoitetut ravinnepuikot. Aluksi näytti siltä että pelargoniat kuolivat tähän käsittelyyn, mutta vähitellen uusia lehtiä alkoi taas ilmestyä. Odotan enää yhden surkian näköisen rassukan heräämistä eloon, mutta muuten lehtiä on jo ihan kivasti. Jos selviävät ensi talvestakin, vaihdan isommat ruukut seuraavana keväänä.

Uusiakin pelargonioita piti tietysti kuistille ostaa. Niitä vahtii äkäinen valkoinen kissa.

Ei nyt mietitä sitä että kuistin ikkunat kaipaavat pikaista pesemistä.

Kuulumisia kasvimaalta.

Tragedia Avomaankurkku:

Kaikki alkoi siitä, kun sain naapuriltani ruukullisen kurkuntaimia. Istutin taimet epähuomiossa (pienessä hiprakassa) yhteen kasaan, vaikka versot (joita oli useita) olisi pitänyt istuttaa kukin omanaan. No, taimet eivät olleet tästä kovin pahoillaan, vaan levittäytyivät tehokkaasti kukin omaan suuntaansa palstan nurkaltani. Kurkku kasvoi hyvin, johtuen ehkä taloyhtiön kompostista kärräämästäni ravinteikkaasta kasvualustasta.

Ensimmäiset maistiaiset kurkkumaalta eivät kuitenkaan vakuuttaneet. Kurkut olivat kitkeriä. Googlailin tovin, ja sain selville, että kitkeryys johtuu liian vähästä kastelusta. Tunsin piston sydämessäni ajatellessani 3 viikon kesälomaani, jolloin tuskin kävin kertaakaan kasvimaalla. Siitä eteenpäin ryhdyin vimmaiseen kasteluun, vaikka uskoinkin pelin olevan jo menetetty.

Alkumasennuksesta selvittyäni päätin kuitenkin yrittää häivyttää kitkerän maun säilömällä kurkut etikkaliemessä. Pohtiessani parasta säilöntäreseptiä ja haaliessani sopivia astioita tarkoitukseen, kovia kokeneet kurkkuraukat olivat ehtineet mennä ylikypsiksi, ja löysin kasvimaalta kymmenisen lähes kurpitsankeltaista jättiläiskurkkua. Kaksi yksilöä oli vielä hyvällä mielikuvituksella vihreän puolella, ja päätin rohkaistua ja testata niiden makua. Se oli täydellinen! Kitkeryys oli poissa.

Valekurpitsojen kohtalo oli kurja, otin niistä talteen ainoastaan siemenet ja itse kurkut päätyivät kompostiin.

Menestystarina Pavut:

Kesän suurin, syömäkelpoisin sato tuli pavuista. Kyseinen lajike kasvoi matalissa pensaissa, joita ei tarvinnut tukea tai hoitaa muutenkaan millään tavalla. Siinä kasvi minun makuuni! Papua tuli sadonkorjuun aikoihin syötyä lähes päivittäin. Parasta olivat nopeasti höyrytettyinä ja maustettuna ripauksella suolaa. Myös nopea kuullottaminen pannulla valkosipulin ja sitruunamehutilkan kanssa toimii.

Tässä jämäkokkailua kasvimaan ja jääkaapin antimista. Kesäkurpitsaa, vihreitä papuja, kylmäsavulohta ja lehtimangoldia täysjyväspagetin kera.

Uusi tuttavuus Lehtimangoldi:

Olen yrittänyt kasvattaa pinaattia nyt parina kesänä, siinä onnistumatta. Tähän ongelmaan löytyi ratkaisu, kun tutustuin synttärikassini sisältöön. Sieltä löytynyt pussillinen lehtimangoldin siemeniä päätyi kasvimaalleni, ja jäin seuraamaan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Lehtimangoldin lehdet voi käyttää pinaatin tavoin ja varret parsan tavoin. Täytyy sanoa, että keskityin lähinnä lehtiosien hyödyntämiseen (kuten kuvassa yllä). Ehkä ensi kesänä testaan myös keitetyt varret hollandaise-kastikkeella. Joka tapauksessa lehtimangoldi kasvoi hyvin, eivätkä siihen iskeneet mitkään tuholaiset.

Salaatti (vasemmalla) näytti paremmalta kuin maistui. Oikealla lehtimangoldin lehtiä.

Raparperia pukkaa

Taannoiset kolmikymppiseni olivat eräänlainen festivaali, sillä juhlia oli useita vähän eri profiileilla. Lahjojakin kertyi, ja olen saanut nauttia niistä koko kevään. Yhden lahjasäkin sisältö on sen sijaan  tähän mennessä lähinnä työllistänyt, mutta eiköhän senkin osalta päästä vielä nautintopuolelle syksyn lähestyessä. Rakkaat ystäväni olivat nimittäin tyhjentäneet Kannelmäen uuden Prisman puutarhaosaston erilaisista tykötarpeista, ja sain lahjaksi tämän yllätyksiä täynnä olevan kassin.

 

Mukana oli muun muassa yksi raparperin taimi, joka on päässyt jo aikoja sitten kasvimaalleni. Tästä taimesta ei vielä ole satoa syntynyt korjattavaksi, mutta sen sijaan viime syksynä maalta siirtämäni istukas puskee reippaasti paksuja raparperin varsia. Ihka ensimmäisistä omista raparpereistani tein kiisseliä, ja viime viikonloppuna toisesta satsista paistosta, joka maistui vaniljajäätelön kanssa aika hyvältä.

 

 

Voitelin vuoan, ja kasasin kerroksittain raparperin paloja, sokeria, pähkinöitä ja rusinoita. Väliin aina myös mausteeksi inkivääriä ja kanelia. Kardemummaakin olisin laittanut, mutta se oli päässyt loppumaan.

Tänään surautin jäljellä olevan paistoksen sauvasekoittimella sileämmäksi, ja tein siitä vanhalla tutulla luotto-ohjeella kakun.

 

Ruoho on vihreämpää kasvihuoneessa.

Kohta alkaisi olla aika tehdä tilinpäätös kesän palstakokemuksista. Kuvia en kehtaa enää julkaista. Runsasta kasvua on siis ollut, retiiseistäkin tuli melkein metrin mittaisia. Tosin luulin niitäkin pitkään rikkaruohoiksi. Perunaa tuli sentään entiseen malliin, ja sipulisatokin oli kiitettävä. Nähtäväksi jää miten säilyvät ja maistuvat vielä myöhemmin syksyllä.

Pinaatti ja papu eivät onnistuneet lainkaan. Pinaatti kyllä kasvoi, mutta sen kimppuun ennätti joku ennen minua. Rucolakaan ei oikein menestynyt. Persilja sentään, sitä pitäisi muistaa vieläkin käydä hakemassa, vaikka sitten pakkaseen, ennen kuin on myöhäistä.

Kukat olivat ehkä se suurin pettymys. Yksi unikko selvisi kukkaan asti. Raparperi on sentään elossa, ja sen suhteen tuotto-odotukset kohdistuvat tuleviin vuosiin.

Pienet tappiot eivät kuitenkaan lannistaisi minua, ellen olisi kesällä vieraillut ystäväni uudessa kodissa, ja nähnyt hänen kasvihuonettaan. Sen antimista syntynyt herkullinen pinaatti-peruna-muhennos käänsi veistä haavassa entisestään. Puutarhan 40 omenapuusta edelliskesänä tehty omenamehu ei huuhtonut kateutta mukanaan.

Tämä varmaan mahtuu palstalleni oikein hyvin.

Maistiaisia.

Kasvimaa tuottaa satoa! Valitettavasti joku muu vain on huomannut sen ennen minua. Retiisiparat ovat kaikki ihan pilalle nakerrettuja. Onneksi ensimmäiset perunat osoittautuivat vielä vähän pieniksi, mutta muuten virheettömiksi. Se on kuitenkin tärkeintä.

Tänään olin myös kitkemispuuhissa, sillä 1/3 kasvimaastani on täysin villiintynyttä. Kasvilajien tunnistamisesta olisi apua, kun yrittää arvailla mikä mihinkin penkkiin oikeasti voisi kuulua. Sipulit näyttävät kasvavan lupaavasti, ja kerrankin yrtitkin ovat pysyneet hengissä. Johtunee siitä, että päädyin kylvämisen sijaan istuttamaan persiljan, tillin ja ruohosipulin taimina. Nyt täytyy vaan muistaa kastella palstaa ahkerasti (ja nauttia helteistä).

Kuulumisia kasvimaalta

Perunan versot nähty! Huraa!

Huomaa maastoutumista yrittävä leppis kuvan vasemmassa reunassa

Retiisitkin itävät ja myös maalta siirretty pieni raparperin alku on hyvissä sielun (?) ja ruumiin voimissa. Hyvältä näyttää!

Kävin myös pitkään veden vallassa olleen ja savisimman palstaosuuden kimppuun naapurilta tilaamani kompostoidun hevosenlannan avulla. Ja huomenna pitäisi hoitaa viimeiset istutukset tähän paranneltuun maahan. Lisää kuvamateriaalia luvassa heti kun alkaa kunnolla tapahtua. Pitäkää peukkuja.

Kasvimaa 2.0

Tästä se taas lähtee

Viime vuosi meni kylmiltään kokeillen, tänä vuonna perehdytään ensin teoriaan

Sadonkorjuu

Ensimmäinen kesäni palstan omistajana alkaa olla takana. Viimeisetkin perunat nousivat tänään ylös, ja niiden koko ja laatu ovat kyllä ylittäneet kaikki odotukseni. Tänään huomasin että perunani ovat ilmeisesti myös kelvanneet jollekin muullekin, sillä yhden penkin päästä vastoin omaa kulkusuuntaani olivat potut muutaman varren osalta hävinneet. Toivottavasi maistuivat nälkäiselle ohikulkijalle!

Perunoiden lisäksi sato näyttää vähän pienenlaiselta, mutta mitään suurempaa katastrofia eivät viljelykseni kohdanneet. Salaatit jäivät jotenkin syömättä, ja rucolat ehtivät kasvaa yli ennen kuin tajusin niitä hyödyntää. Kevätsipulit sen sijaan ovat vallan mainioita. Punajuuret ovat jääneet aika piskuisiksi, mutta aion pian testata niidenkin maun. Yksi kesäkurpitsa odottaa jääkaapissa valmistusta. Luulen että ensi kesänä panostankin noihin taimiin. Kesäkurpitsaa ja kurkkua nyt ainakin ja sitten sipuleita täytyy ehdottomasti laittaa. Ehkä pieni yrttitarhakin. Tänä vuonna jäi ruohosipulit ja tillit saamatta, en tiedä mistä kiikasti, ne eivät vaan oikein itäneet.

Lähiruoka on pop.

Minusta on tullut yksi heistä. Palstalaisista. Sain käytännössä kotitaloni takapihalta pienen palstan vuokralle, ja olen ryhtynyt viljelemään. Palstani ei kuitenkaan näy kuvassa, sillä en toistaiseksi kehtaa kuvata sitä. Olen kylvänyt sen täyteen salaattia, tilliä, ruohosipulia, sipulia, punajuurta ja rucolaa. Lisäksi olen istuttanut perunaa. Toistaiseksi voikukan ja muiden vihollisten lisäksi mikään muu kuin peruna ei ole esittänyt elon merkkejä, ja nekin pirulaiset kasvavat sen penkan vierestä! Epäilen sabotaasia, joku on varmastikin käynyt järjestämässä siemenperunani uudelleen nättiin riviin, mutta 10 cm sivuun siitä mihin minä ne olin laittanut.

Itse asiassa salaattini ovat kyllä itäneet, mikä on osaltaan luonut toivoa tähän harrastukseen. Ne puskevat pintaan tiiviinä rivinä. Tulkitsen pussin kyljessä ollut ohjetta 1,5 cm taimivälistä niin, että minun on harvennettava pois n. 75 % versoista. En tiedä kuinka usein palstaa pitäisi kastella tai kuinka paljon kerralla. Lannoittaakaan en olisi älynnyt, ellei siitä olisi tullut puhe ystäväni kanssa (kiitos Jenni).

Uusi harrastukseni on kuitenkin ihana, innostava ja hivelee ekologista itsetuntoani. Pientä varjoa paratiisiin heittää paha aavistukseni siitä, että kaikki todelliset palstalaiset nauravat minulle ja vinoon kasvaville perunoilleni. Osittain myös pelko siitä, että palstani ammottaa tyhjyyttään vielä elokuussa. Mutta jonain päivänä lautasellani höyryävät omasta maasta nostetut uudet perunat tuoreen tillin kera, seuranaan raikas retiisi-kesäkurpitsa-rucolasalaatti. Voi olla että se päivä ei ole tänä kesänä, mutta se on sitäkin makoisampi.