Pääsiäiskikkailua

Kun olin pieni, värjäsimme vanhempieni kanssa aina kananmunia pääsiäisaamiaisella. Silloin käytössä oli asiaan soveltuvat (?) tussit. Tänä pääsiäisenä testasin hyvin yksinkertaista, ja luonnonmukaista vaihtoehtoa.

Näin se toimii:

Kiedo valkoisen kananmunan ympärille kumilenkki tai kaksi. Keitä kananmuna muuten normaalisti kattilassa, mutta lisää veteen sipulin kuoria. Muutamalla kuoren palalla saat kauniin keltaisen värin. Mitä enemmän kuoria on, sitä ruskeammaksi muna muuttuu.

Kuvassa myös köyhän miehen pasha, eli bulgarian jugurttia rusinoilla. Mausteena hieman siman valmistuksesta jäänyttä sitruunan mehua.

Mämmin jämät päätyivät viime vuoden hyvin kokemusten perusteella sämpylöihin. Tein taikinan kutakuinkin näistä aineista:

  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • 25 g hiivaa
  • n. 150 g luomumämmiä
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 dl sulatettua voita
  • n. 7 dl sämpyläjauhoja

Jätin taikinan aika löysäksi (sämpylöistä tulee niin parempia), mutta jauhojen kanssa siitä sai kyllä pyöriteltyä ihan nättejä sämpylöitä.

Toimiva ekodödö?

Suhteeni erilaisiin luonnonkosmetiikkasarjoihin on hieman sekava. Vaihtaisin mielelläni kaiken käyttämäni kosmetiikan luonnollisiin vaihtoehtoihin, ja olen niin pitkälti tehtnytkin. Mutta näyttää siltä, että mitään kovin pysyvää linjaa ei ole löytynyt. Villityksiä tulee ja menee. Toiveissa on, että jossain vaiheessa käyttöön vakiintuisivat käytännön kokemuksen perusteella toimivimmat kasvojen puhdistustuotteet, shamppoo&hoitoaine, kosteusvoiteet jne.

Yksi osa-alue, minne ekoilu ei tähän asti ulottunut, on deodorantti. Olen ollut kyllä tietoinen antiperspiranttien sisältämästä alumiinista, mutta jostain syystä en ole aiemmin antanut asian vaivata itseäni. Viime vuoden lopulla törmäsin kuitenkin Biodellyn sivuilla hyvin positiiviset arviot saaneeseen Mádaran ecodeoon, ja tilasin itselleni yhden kappaleen.

Tähän asti olen ollut oikein tyytyväinen tuotteeseen. Hieman vainoharhaisuutta deodorantin pitävyydestä on ollut ilmassa, ja olen haistellut kainaloitani pakonomaisesti viime viikkojen aikana. Toisaalta vaikka nyt vähän haisisikin, kyseessä saattaa olla kainaloiden puhdistusvaihe, josta luin HaLon arviosta ko. tuotteesta. Lähipiiri, päästäkseni vallitsevasta epätietoisuudesta, pyydänkin teitä huomauttamaan, mikäli hajuongelmia esiintyy.

 

 

Jos innostuit, niin Mádaran deo on ollut tämän viikon tarjouksessa Biodelly.comissa. Tänään siis vielä tarjoushinnalla 7,90 € (norm. 10,50). Luulisin, että näitä saa myös Stockmannilta, sieltä kellarikerroksen uudelta luonnonkosmetiikkaosastolta!

Eko-ostoksilla

Yrjönkadulle on viime vuoden puolella avattu ihana uusi kauppa, jossa myydään pelkästään ekologisesti ja eettisesti tuotettuja tuotteita. Nudge on ymmärtääkseni kollektiivi verkkokauppoja, jotka löytyvät pitkälti myös House of Econ takaa.

Pyörähdin liikkeessä toissapäivänä sen verran, että ehdin iskeä silmäni alennuksessa oleviin ruudullisiin villatöppösiin. Tai siis talvikenkiin, joita minulla ei ennestään ollut. Paitsi yhdet pitkävartiset saappaat, mutta niitä ei lasketa. Po-Zu merkkisiä kenkiä myy Suomessa Idun’s Apple. Kengät valmistetaan luonnonmateriaaleista ja ne ovat lähes kokonaan biohajoavia. Pohja, jonka valmistuksessa kuulemma käytetään kookoskuitua, on joustava ja mukautuu jalan mukaisesti.

Yhden päivän testikäytössä talvitöppöseni ovatkin osoittautuneet erityisen mukaviksi ja lämpimiksi. Yksi väistämätön miinuspuoli kengissä tosin on; villatossuissa  ei ole asiaa ulos loskakeleillä. En olisi ikinä arvannut sanovani tätä, mutta kunpa pakkaset jatkuisivat vielä pitkään.

kuva: Po-Zu

Nudgesta tarttuivat mukaan myös Mifukon sulkakorvikset. Mifukon tuotteet valmistetaan käsityönä pienissä pajoissa Keniassa.

kuva: Mifuko

Kuulkaas tädit.

Kärsitkö kuukautisista? Kirjassa Naisten siitinelo (E.W. Wretlind, Porvoo 1894), kuukautisista voi oppia seuraavaa:

Kuukautiset (vaimolliset, vaattelliset, menstruatsioni)

[Kuukautisten aikana] kieli käy tahmeaksi, henki vastenmieliseksi, ruokahalu vähenee, kuvotusta, oksetusta — tuntuu kuin olisi kaulassa joku liikamöhkäle, lisäksi mielenangervoa, virtsanheiton tarvetta ilmenee useammin, mieli muuttuu ärtyisäksi.

Ne varokeinot, joihin sekä nuorempain että vanhempain on ryhtyminen kuukautisten aikana koskevat vaatetusta, työskentelyö, seuraelämää, ravintolajärjestelmää, veden ja lääkkeiden käyttöä.

Hyvä tohtori jatkaa kertomalla että naisen olisi hyvä käyttää ”tukeliinaa” ja alushousuja kuukautisten aikana. Tukeliinan voi jokainen tehdä karkeasta liinasta (sopii miettiä että miksi juuri karkeasta).  Kuukautisten takia kirjassa neuvotaan välttämään raskaita askareita (myös henkisiä askareita) ja pukeutumaan erityisen lämpimästi.

Siirtykää siskot kanssani uuteen aikaan ja ostakaa kuukuppi! Tiukka ’ei’ tukeliinoille!

Osoitteessa kuukuppikunta.net vastataan kaikkiin kysymyksiin. Itse tyydyn sanomaan että paras keksintö sitten macadamia-suklaajäätelön.

kuva: lunette.fi

Lähiruoka on pop.

IMG_8078

Minusta on tullut yksi heistä. Palstalaisista. Sain käytännössä kotitaloni takapihalta pienen palstan vuokralle, ja olen ryhtynyt viljelemään. Palstani ei kuitenkaan näy kuvassa, sillä en toistaiseksi kehtaa kuvata sitä. Olen kylvänyt sen täyteen salaattia, tilliä, ruohosipulia, sipulia, punajuurta ja rucolaa. Lisäksi olen istuttanut perunaa. Toistaiseksi voikukan ja muiden vihollisten lisäksi mikään muu kuin peruna ei ole esittänyt elon merkkejä, ja nekin pirulaiset kasvavat sen penkan vierestä! Epäilen sabotaasia, joku on varmastikin käynyt järjestämässä siemenperunani uudelleen nättiin riviin, mutta 10 cm sivuun siitä mihin minä ne olin laittanut.

Itse asiassa salaattini ovat kyllä itäneet, mikä on osaltaan luonut toivoa tähän harrastukseen. Ne puskevat pintaan tiiviinä rivinä. Tulkitsen pussin kyljessä ollut ohjetta 1,5 cm taimivälistä niin, että minun on harvennettava pois n. 75 % versoista. En tiedä kuinka usein palstaa pitäisi kastella tai kuinka paljon kerralla. Lannoittaakaan en olisi älynnyt, ellei siitä olisi tullut puhe ystäväni kanssa (kiitos Jenni).

Uusi harrastukseni on kuitenkin ihana, innostava ja hivelee ekologista itsetuntoani. Pientä varjoa paratiisiin heittää paha aavistukseni siitä, että kaikki todelliset palstalaiset nauravat minulle ja vinoon kasvaville perunoilleni. Osittain myös pelko siitä, että palstani ammottaa tyhjyyttään vielä elokuussa. Mutta jonain päivänä lautasellani höyryävät omasta maasta nostetut uudet perunat tuoreen tillin kera, seuranaan raikas retiisi-kesäkurpitsa-rucolasalaatti. Voi olla että se päivä ei ole tänä kesänä, mutta se on sitäkin makoisampi.

Ekoteko

Lush on keksinyt mahtavan, ekologisesti kestävän pakkausmateriaalin, nimittäin popcornin! Täydellistä keksintöä hieman varjostaa se, että paukkumaissien syöminen kielletään (tosin houkutus maistamiseen ei ole kovin suuri, sillä poppareihin on imeytynyt aika tujakka tuoksu niiden seassa sellaisenaan pötköttävistä saippuan paloista). Mutta ehkä niistä voisi tehdä vaikka tuoksupussin vaatekaappiin ennen lopullista kompostointia. Jospa kaikki laadukkaimmat villavaatteeni tuhoavat kotieläimenikin nakertaisivat mielummin popcornia kuin silkkivillaisia jörssoneitani?

img_7040ps. paketista löytyi Strawberry Santa -suihkujelly; Christmas Cake Slice & Porridge -saippuat; Up You Gets -suihkupommi; Lemslip -voibalsami; The Olive Branch -suihkugeeli.

Kylpyammeton täti arvostaa, ja kylpee tästä lähtien ylellisesti suihkussaan!