Terveysstartti

Majatalossa on ollut vähän hiljaisempaa…viimeisen vuoden ajan. Näin uuden vuoden alussa energiaa ja intoa aina löytyy jostain, ja tekee mieli tsempata tietyillä elämän osa-alueilla. Kaikenlaiset terveysvillitykset ovat omiaan viemään  mukanaan, ainakin hetkeksi.

Tänään aamu alkoi vihersmoothien, tuorepuuron ja verigreipin voimalla. Kaunis väripaletti, eikö?

IMG_1150

Vihersmoothie syntyi avokadosta, selleristä, persiljasta ja ananas-greippimehusta.

Tuorepuuron teen yleensä edellisenä iltana. Siihen tulee pakastemarjoja ja banaani (survottuna), turkkilaista jugurttia, ananasmehua, vähän juoksevaa hunajaa, kaurahiutaleita ja pellavansiemenrouhetta (tarkoituksena on siirtyä pellavansiemeniin, kun vihdoin sain hankittua niitä). Jos pöperö on aamulla liian jytkyä, siihen voi sekoittaa vähän maitoa tai mehua.

Aika lailla vastaavaa saa täällä Sveitsissä bircher myslin nimellä. Ja sehän se on sveitsiläisten hyvinvoinnin salaisuus, oman tulkintani mukaan (tuskin se fondue ainakaan on). Tosin useimmiten täällä päin myslissä on omenaa ja hedelmiä. Pähkinöitä voisi myös lisätä.

p.s. Kuvasta puuttuu maitokahvi, en nyt sentään ihan hulluksi ole heittäytynyt.

Jätä kommentti